tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 6. elokuuta 2013

Rukki matkassa


Kesäyön hullutuksen lisäksi osallistuin toki myös Tour de Fleeceen. Tarkoituksena on polkea rukkeja samaan aikaan kuin pyöräilijät polkevat Tour de Francea. Tour alkoi kesken autoreissuani, joten ei auttanut muu kuin pakata rukki kyytiin. Oli oikein mykava matkaseuralainen. Yhtään ei kiukutellut ja temponut turvavöissä auton takapenkillä.

En ollut asettanut itselleni mitään tiukkoja tavoitteita. Tarkoituksena oli kehrätä mahdollisimman paljon. Ihan joka päivä en ehtinyt, kun osa päivistä meni kaasupoljinta polkiessa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä sain aikaan. Välillä tosin oli olo kuin kiertävällä sirkuskummajaisella, sillä aika monessa kyläpaikassa sain pitää kehruunäytöksiä isäntäväen iloksi. Trukki pääsi jopa venematkalle, kun ystävä vaatimalla vaati, että otan sen mukaani hänen mökilleen Nauvoon.

Tällaisia ihanuuksia sain aikaan. Kaksi ensimmäistä olen jo lahjoittanut eteen päin. 

 Lanitium ex machina
Luksusveriappelsiini
Navajokerrattu kolmisäikeinen
280 m / 109 g

KVG
Corriedale 75 %, Jakki 25 %
Kaksisäikeinen (toinen säie kehrätty keväällä)
516 m / 200 g

Violet Linx
Baby camel 50 %, tussah silk 50 %
Navajokerrattu kolmisäikeinen
238 m / 94 g

Edgewood Garden Studio
100 % Shetland
Kaksisäikeinen
330 m / 100 g

Mitäs näistä neulottaisiin?

4 kommenttia:

Akustiina kirjoitti...

Oivallinen tempaus ja mikä taituri oletkaan, Tintti!

Sude kirjoitti...

Sinäpä olet ehtinyt paljon kaikenlaista tänä kesänä. Kyllä on kauniita noi sun langat ♥

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita lankoja!
totesi äitimuori

Katju kirjoitti...

Mulla oli kanss pikku-joy matkassa mökkiviikon, joka päivä kehräsin ja olen aivan lumoutunut. Mutta nyt kun katson sun kuvia, niin mulla on vielä paaljon paksumpaa lankaa ja vähemmän metrejä. Mutta on se niin ihanaa.