tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tunnustuksia


Whiteandblue antoi minulle tämän tunnustuksen jo jokunen aika sitten. Kiitos! Tunnustukset lämmittävät aina mieltä. Haasteeseen kuuluu kertoa kymmenen asiaa itsestään. Tuntuu kuitenkin, että olen jo yhtä ja toista itsestäni kertonut, eikä juuri nyt tule mieleen mitään kovinkaan mielenkiintoista. Samaisessa omassa postauksessaan hän haastoi kaikki esittelemään omat keskeneräiset työnsä ja päätin tarttua siihen haasteeseen. Esittelen teille nyt kymmenen keskeneräistä työtäni.

  1. February Lady Sweater marjapuuronpunaisesta BomUllista on ollut kesken jo maaliskuusta. Vain toinen hiha puuttuu.
  2. Kaksi virkkuukoukkukoteloa odottaa valmistumistaan. Toisen aloitin jo toukokuussa ja toinen onneton oli se ainoa työ, joka jäi KYHeistä kesken.
  3. Käsilaukussa on kulkenut reilun kuukauden sukantekele Regia Silk colourista.
  4. KyJyjä on kesken useampia, mutta vain vähän kesken olisi valkoinen Just Soya -langasta neulottu Illyria-hihatin.
  5. Figurehead shawl odottaa nappia ja sen kaveriksi neulomani kämmekkäät ompelua ja reunan viimeistelyä (KyJy tämäkin).
  6. Kesken on myös Ilun ihanasta alpakka-silkki-langasta aloittamni huivi. Alkaa epäilyttää, toimiiko oma ajatukseni vai ei...
  7. Shallot-jakku Rowanin Purevivesta. Mallikuvio ei ollutkaan niin kiva kuin, miltä kuvissa näytti (KyJy).
  8. Villatakki kaverin tyttärelle on ollut sen verran pitkään kesken, että epäilen joutuvani tekemään hänelle uuden. Onneksi lähipiirissä on vielä pienempiäkin tyttöjä.
  9. Afrikan Flower -paloista virkattu kassi ei ole päässyt vielä alkua pidemmälle (KyJy)
  10. Kuten ei myöskään huussin virkattu ikkunaverhokaan (KyJy tämäkin)
Sitten olisi vielä lyhythihainen jakku itselle, virkattu kassi Pojan kummitädille, Dominopeitto, virkattu peitto... Puhumattakaan kaikista niistä projekteista, jotka ovat vielä aloittamatta. Yritän vain pitää startiittini hallinnassa, kunnes on tuolla keskeneräiseten korissa enemmän tilaa.


Tarkoitus oli ottaa kuva keskeneräisistä töistä, mutta ne ovat kaikki niin sikinsokin sekaisin, etten saanut kivaa kuvaa helposti otettua. Päätinpä sitten esitellä teille uuden käsilaukkuni. Eikös olekin ihana? Haaveeni on DesIgualin takki, mutta sopivan kokoista ei ole vielä tullut vastaan. Tämä käsilaukku on juuri oikein kokoinen ja aivan minun väriseni, vaikkei olekaan turkoosi (on siinä päädyissä turkooseja kukkia mustallla pohjalla). Onneksi ostin tämän, kun reissussa tuli vastaan ja vielä alennusmyynnissä. Olisi harmittanut, jos laihialiaisuus olisi sillä hetkellä puskenut pintaan.

Haaste tulisi laittaa eteen päin kymmenelle blogille. Tunnustan, että olen viime aikoina ehtinyt viettää niin vähän aikaa Blogistaniassa, etten ole yhtään perillä kuinka moni on tämän tunnustuksen jo saanut. Jos sinulla ei sitä vielä ole, ota mukaasi ja kerro itsestäsi. Haastan kuitenkin teidät kaikki esittelemään lempikäsilaukkunne!

Menenpähän tästä sitten neulomaan ja virkkaamaan....

Hauskaa viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta! Hyvää viikonloppua!!

KristiinaS kirjoitti...

Magee laukku! Onneks ostit pois kuleksimasta.

MariL kirjoitti...

Jätänpä sinulle niitä sanoja, joita pyysit:

1. Kone
2. Lapsi
3. Käsi
4. Into
5. Metsä

Sude kirjoitti...

Oi ihana laukku. Tuota minäkin ylpeänä ulkoiluttaisin, jos se olisi minun.
Jos meillä olisi kipailu kummalla enemmän keskeneräisiä, niin voi olla että häviäisit minulle :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta. Muistin kauhukseni, että minunkin pitäisi vastailla tunnustuksiin, joita olen saanut. Onpa tuo laukkusi kerrassaan UPEA. Hyvän värinen ja
-kokoinen.