tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Viimeiset potut


Sukkasato sitten loppui ja Lapaskuu alkoi.

Viimeisenä rutistuksena sain neulottua itselleni itsekoolatusta seiskaveikasta säärystimet. Eivät ole kovin pitkät tai leveät, kun ajattelin, että ne menevät puntin alle nilkkoja lämmittämään. Mallin nappasin Jepyn Polvekeraitaisista sukista. Vähän arvelutti tuo värjäykseni, mutta tuohon malliin raidatkin asettuivat aika kivasti. Olin iloisesti yllättynyt. Aloitin innoissani neulomaan loppukeristä junasukkia, mutta totesin, ettei lanka enää riitä edes varsiin ja päätin purkaa alun ja laittaa nöttöset jemmaan.

Kuvassa alimpana ovat ne koulutuspäivän aikana puoleen väliin neulotut pesukoneessa huovutettavat tossut. Kuvaa otettaessa olivat vielä pesua vailla, mutta nyt nekin on jo huovutettu. Lankana oli Naturgarn ja näihin meni n. 200 g. Ohje on Käspaikasta.


Tänään sain vihdoin kuvaan jo pari viikkoa käytössä olleet myssyn ja kaulaliina. Maria heti ne mun päälläni nähdessään, että on jäänyt blogiin laittamatta. Tämä vuodenaika ei vaan ole valokuvaamiseen otollista aikaa. Lankana on Puro Tundra. Myssyyn meni vajaat kaksi kerää ja kaulaliinaan neljä kerää ja myssystä jäänyt lanka. Puikot muistaakseni nro 6. Malli on syksyn Novita-lehdestä. Myssy on vähän liian iso ja kaulaliina liian pitkä, mutta lämmittävät ihan mukavasti ja värikin on mulle sopiva.

3 kommenttia:

kirjoitti...

Que dureza rss vou por dedução... são luvas sem dedos na 1ª foto?
Você quer um dicionário inglês/portugues com os termos de tricô, é isso?
bjos

Tintti kirjoitti...

Oi Ká!
Quase :-)
São meias sem fim? Sinceramente não sei a palavra em português.
E é mesmo esse dicionário que eu preciso.
Bjs

MariL kirjoitti...

Kiitos kommentista blogissani! :) Tulin vastavierailulle. Ihania neuleita sinullakin täällä - nuo polvekeraitasäärystimet on kauniit, ja Puro-asusteet varsin ihanat! :)